Olemme kolme mielenterveyskuntoutujaa. Kolme kokemusasiantuntijaa. Kolme äitiä. Kolme erilaista tarinaa. Laitoimme blogin pystyyn voidaksemme auttaa muita samalla auttaen itseämme. Blogiin tulee myös meidän erilaisia tapoja purkaa omaa oloa: kuvia ja runoja, laulunsanoituksia yms... Toivomme tämän blogin tuovan vertaistukea, lisäävän tietoisuutta mielenterveydestä ja toimivan kanavana purkaa omia mietteitä ja tuntemuksia. Jos yhdellekin tästä on apua, koemme onnistuneemme!
perjantai 8. helmikuuta 2019
Kokemusasiantuntijakoulutuksesta (A)
Vuosi sitten aloitin kahdeksan kuukautta kestäneen kokemusasiantuntijakoulutuksen. Olin nähnyt kokemusasiantuntijoita tv:ssä ja lukenut haastatteluja lehdistä, mutta en tiennyt, että siihen on olemassa koulutus, kunnes luin sattumalta erään kokemusasiantuntija kirjoituksen aiheesta. Googlasin, että Mielen ry:llä oli alkamassa koulutus ja hain mukaan.
Mikä on kokemusasiantuntija? Kokemusasiantuntijalla on kokemusta jostain sairaudesta tai vaikeudesta elämässä, joko potilaana tai omaisena, ja hän on saanut kokemusasiantuntijakoulutuksen. Koulutusta järjestävät mm. sairaanhoitopiirit ja yhdistykset, täällä Tampereella edellä mainittu Mielen ry. Kokemusasiantuntija voi auttaa muita samojen vaikeuksien kanssa kamppailevia esimerkiksi jakamalla tietoa siitä mikä heitä itseään on auttanut. Kokemusasiantuntija voi myös osallistua palvelujen kehittämiseen, ja auttaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ymmärtämään miltä sairauden tai muun haasteen kanssa eläminen tuntuu.
Vuosi sitten kamppailin itseni kanssa, että uskallanko lähteä kokemusasiantuntijakoulutukseen, mennä uuteen paikkaan ja uuteen ryhmään, keskelle ihmisiä joita en tunne. Vielä enemmän pelotti kuitenkin se ajatus, että uskallanko ylittää kotioven kynnystä enää minkään muunkaan syyn takia, jos en nyt uskaltaudu ihmisten ilmoille. Pelkäsin myös leimautumista: olen kasvanut suhtautumaan mielenterveysongelmiin niin että ne ovat häpeällisiä, eikä niistä ainakaan saa kertoa kenellekään. Minua kiusattiin peruskoulussa paniikkikohtauksista, ja opin ajattelemaan että ongelmat pitää piilottaa, jos haluaa säilyttää kasvonsa. Vaikeneminen viivästytti avun hakemista ja saamista parilla kymmenellä vuodella, veikkaanpa että ongelmani eivät olisi päässeet syvenemään ja kroonistumaan, jos olisin kehdannut pyytää apua aikaisemmin.
Mihin kokemusasiantuntijoita tarvitaan? Minun mielestäni rikkomaan sitä häpeää, mikä mielen sairauksiin yhä liittyy. Toivon, että muut rohkaistuisivat hakemaan apua nopeammin kuin minä, eikä kenenkään tarvitsisi kärvistellä häpeän vuoksi niin kauan. Mieli voi sairastua siinä missä kehokin, eikä se tee ihmisestä huonompaa tai tyhmempää, vaikka minä ajattelinkin ennen itsestäni, että minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa, jota muilla ei ole, kun mieleni sairastui.
Minä sain ongelmiini lopulta yksilöterapiaa. Jatkoin terapiassa ollessani samaa omassa kuplassa elämistä ja kuvittelin, että kenelläkään muulla ei ole yhtä vaikeaa. Minulta puuttui vertaistuki, ei ollut oikein ketään jonka kanssa jakaa kokemuksia.
Kokemusasiantuntijakoulutus avasi silmäni. Ympärilläni oli yhtäkkiä parikymmentä fiksua ja ihanaa ihmistä, jotka ymmärsivät mitä minä olen kokenut. Vaikka meillä jokaisella on omat erilaiset elämäntarinamme, vaikeuksien kanssa kamppailu yhdisti jollain syvemmällä tasolla, kaikkea ei tarvinnut selittää auki. Oli helppo olla. Se oli ensimmäinen paikka, missä minusta tuntui siltä, että ei tarvinnut esittää mitään. Sain kertoa häpeämättä kaiken, missä olen epäonnistunut elämässäni, eikä tarvinnut pelätä, että kukaan nauraa. Sain käsittämättömän paljon kannustusta ja lämpöä ryhmältä. Toivottavasti onnistuin itsekin välittämään samaa toisille, vaikka jännitänkin ihmisiä ja menen lukkoon sosiaalisissa tilanteissa. Toivon, että onnistuisin sitä samaa välittämistä jakamaan myös eteenpäin kokemusasiantuntijan tehtävissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)