Tupakointi loppuu - vai loppuuko? (H))

Heh, aloitettiin maanantaina miehen kanssa Champix-lääkitys tupakoinnin lopettamisen tueksi.

Ens viikolla olisi tarokoitus sitten lopettaa se itse tupakointi. Lääkityksen tokalla viikolla olisi suositus että polttaisi viimeiset tupakat. Odotan kauhulla että miten tää sujuu, ja ekat yöt ilman tupakkaa on aivan tuskaa. Hikeä ja koiran unta :D

Mies on polttanut 24vuotta ja mä oon noin 15vuotta on/off. Raskausajat ollut täysin ilman tupakkaa. Molemmilla menee vähintään se aski päivässä - mulla ehkä jopa enemmän. Päätös lopettaa lähti oikeastaan mieheltä, mutta se oli kytenyt omassakin mielessä vähän aikaa. Herätys asiaan tuli viimeistään silloin kun 6-vuotias poikamme otti pienen oksan maasta ja alkoi ikäänkuin polttaa sitä.. HERÄTYS ÄITI!

Eipä tässä muita uutisia olekaan :D

(Epä)Kiitollinen tästä puhtaasta päivästä (M)

Tänään kun kävelin ulos seuloilta, mieleeni juolahti se lausahdus jota usein kuulee esimerkiksi päihderiippuvaisten vertaisryhmissä. ”Kiitos tästä puhtaasta päivästä/Olen kiitollinen tästä puhtaasta päivästä. ” Ihan mielettömän hienoa. Te jotka noin tunnette ja kykenette sanomaan sen, olkaa onnellisia! Koska jostain syystä minä en vain osaa kuvitella noita sanoja tulemaan ulos suustani. Haluaisin todella että esimerkiksi tänään nähdessäni puhtaan huumetestini, olisin voinut tuntea kiitollisuutta ja hyvää mieltä. Ainoa mitä noissa viikottaisissa tilanteissa tunnen, on ylpeys siitä että pystyn pitämään itseni ja riippuvuuteni hallinnassa. Ongelmana vain on se että miksi niin teen.

(Ja pieni välihuomautus, kyllä, olen huhtikuusta asti käynyt taas seuloilla ja jatkan elokuun loppuun asti koska pian starttaavan terapian kanssa uskon olevani sen verran vahvoilla että en tarvitse seuloja tuekseni.)

Olen rämpinyt puhtaat vuoteni, tai oikeastaan jo hyvän aikaa puhtaat päiväni, toisten ihmisten vuoksi. Siksi, että minun on ollut pakko valita päihteiden ja läheisteni väliltä. Edes jollakin lailla normaali ja turvallinen elämä tässä yhteiskunnassa edellyttää päihteettömyyttä tai kykyä niiden kohtuukäyttöön. Rakastan syvästi perhettäni ja ystäviäni, mutta joskus kipeä pimeys sisälläni on syvempää. Jos olisin lapseton, en tiedä olisiko yksikään ihminen tai asia elämässä minulle oikeasti niin tärkeä että valitsisin päihteettömyyden, mutta lapseni on kaikkeni, ainoa täysin hyvä asia elämässäni, joten vaikka vielä elämäni aikana retkahtelisinkin, ei ole mitään mitä voisin laittaa hänen edelleen.

Toivon kuitenkin, että jonain päivänä tuntisin aitoa halua olla puhtaana itseni vuoksi, en siksi että minut pakotetaan valitsemaan niin. Sitä kohti yritän työskennellä jatkuvasti. Jonkinlainen alku on ollut se, että olen miettinyt itseäni lapsena. Eikö se lapsi joka minä olin, ole aivan samalla tavalla kaikkein arvokkain kuin minun lapseni? On vielä toistaiseksi mahdotonta ajatella että aikuinen, tämänhetkinen minä, olisi niin arvokas että ansaitsisi hyviä asioita. Ei kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt ja mitä minulle on tehty, mutta lapsi sisälläni ansaitsee.

Haluan tahtoa olla puhtaana sen tytön takia, jolla oli kullankeltaiset letit ja leveä hymy, koska muulle kuin hymylle ei ollut tilaa. Sen pienen ihmisen takia joka itki yksin huoneessaan toivottomana ja listasi ruutuvihkoon tuttujen ihmisten nimiä, yritti keksiä kenen luokse voisi mennä kun koti ei ollut koti, mutta repi sivut irti ja heitti ne roskakoriin koska ei keksinyt ketään jolle olisi ollut muuta kuin taakka. Sen säälittävän mytyn takia joka piilotteli koko pitkän päivän leikkikentän liukumäen suojassa pakkasella koska ei kestänyt olla koulussa pilkattavana.

Se loputtoman surullinen, seinän vieriä pitkin kulkeva haamu joka ei kelvannut kenellekään, ansaitsee minun puhtauteni ja ansaitsee hyvää. Kaikkein eniten kuitenkin minun pitää haluta olla puhdas sen tytön takia, joka lopulta kelpasi ja pääsi pois kotoa, piiloon humisevan metsän keskelle siihen huoneeseen jossa oli liian kovaäänisesti raksuttava kello, vaikka aika oli pysähtynyt. Sen, joka

tukehtui hitaasti olemattomiin alkoholilta ja partavedeltä löyhkäävän painon alla, sen painon joka vielä tähänkin päivään asti makaa rintakehäni päällä ja estää minua hengittämästä ja elämästä, vaikka edelleen pyydän sitä nousemaan.

Sen vuoksi minun täytyy haluta olla puhtaana. Sen näkymättömän lapsen jolta vietiin mahdollisuus normaaliin, hyvään kotiin ja mahdollisuus saada opiskella rauhassa. Sen, jolta vietiin mahdollisuus normaaliin ja hyvään lapsuuteen ja nuoruuteen. Joka ei osannut tai saanut olla lapsi, teini tai nuori aikuinen oikealla tavalla.

Ja tietysti myös sen vanhemman teini-ikäisen takia, jolla ei ollut ketään turvallista aikuista vetämässä pois prostituutiosta ja huumeista ja kaikesta siitä silmittömästä pahuudesta mitä siihen maailmaan liittyy.

Sen pienen ja isommankin tytön vuoksi joka ei saanut olla lapsi muttei koskaan opi aikuisuutenkaan. Sen, joka ei kestänyt ajatukset kirkkaina omaa todellisuuttaan vaan kaipaa ikuisesti helpotusta, hakee ympärilleen turvallista lämmintä hattarasumua ja kovaa kuorta joka suojaa koska kukaan ei koskaan suojannut. Minä haluan vihdoin kasvaa jotta voisin olla se suojelija. Suojelija kaikille lähelläni oleville pienille tytöille ja pojille. Suojelija myös kaikille aikuisille lähelläni.

Jonain päivänä, oli se sitten missä ja milloin hyvänsä, minä tunnen kiitollisuutta puhtaista päivistäni ja halua pysytellä puhtaana ITSENI vuoksi. Sitä päivää odotan todella.