torstai 25. heinäkuuta 2019

Toinen kuntoutusviikko (H)

Teksti tulee REILUSTI myöhässä mutta vihdoin kuitenkin sain aikaiseksi. Kuntoutus oli siis kesäkuun toisella viikolla.

Tulin taas jo sunnuntaina paikanpäälle, en uskaltanut lähteä niin aikaisin ajelemaan maanantai aamuna. Odotin innolla muiden näkemistä, mun lisäksi kaksi muuta tuli jo sunnuntaina. Käytiin kylillä Laukaan keskustassa ja satamassa yksillä katselemassa paikkoja. Myöhemmin fiksuna (katsomatta ohjelmasta monelta paikka menee kiinni) menin kylpylän puolelle, et olisin hetken lillunu porealtaassa.... noh, ehdin istua altaaseen kun tuli kuulutus et mesta menee kiinni :DD hyvin alkoi tää reissu :D Menin sängyn pohjalle jo ysiltä, en tiiä monelta nukahdin mut ei siinä kauan menny. Oli outoa nukkua kun ei ollut tyttö potkimassa kylkeen yöllä :D

Maanantaina heräilin jo neljästä eteenpäin useamman kerran ja lopulta luovutin seiskalta ja nousin ylös. Meillä oli ryhmäkeskustelua jokaisen nykyisestä tilanteesta ammatillisen kuntoutumisen saralla. Itselläni on asian suhteen melko selkeät sävelet mitä tapahtuu, mutta ajankohta on vielä auki että milloin nämä asiat tapahtuu. Tarkoitus olisi hakeutua työkokeiluun jotta selviäisi, että mitä minä sitten loppupeleissä lähtisin opiskelemaan. Mulla oli sitten henkilökohtainen aika sairaanhoitajalle jossa juteltiin sit enemmän mun asioista, et miten tavoitteet on toteutunut jotka edellisellä jaksolla tehtiin. Ihan loistava juttutuokio, ja ihan mahtava saada ammattilaiselta oikeita neuvoja - ilman että tuomitsi. Yleensä tulee kirjaoppien mukaan et miten asiat pitää tehdä, mutta nyt mua kuunneltiin ja asiat suunniteltiin niinkuin ne mulle oikeasti sopii. 
Päivällä kävin kaverin kaa kävelyllä ja räpsin vähän pilvisen sään päiväkuvia.
Tiistaina oli aamu aivan tuskaa. Edellisenä iltana valvottiin porukalla ja unta tuli ehkä neljä tuntia. Aamusta juteltiin tavoitteista ja miten ne on toteutunut ja iltapäivällä oli puhetta yleensäkin kaksisuuntaisesta ja oireilusta sun muusta, mistä saada tukea ja tietoa siihen.

HYVINVOINNIN TUEKSI
Nettisivuja: pipoinfo.fi - mielenterveystalo.fi - oivamieli.fi - kuparikettu.fi - calm.mindfulness
Kirjoja: Kaksisuuntainen mielialahäiriö, Eroon ahdistuksesta ja En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (viimeinen lähti itselle tilaukseen)
Lisäksi listoilla mainittiin vertaistuki ryhmät joita on esimerkiksi Facebookissa (laita kutsupyyntö niin voit päästä porukkaan mukaan) ja Whatsapp ryhmiä löytyy myös.

Illalla kävin lillumassa porealtaassa ja uimassa vähän, ja sen jälkeen iltakävelylle räpsimään taas kuvia, tällä kertaa just ennen auringonlaskua (ja sitä ennen kun aurinko karkas pilven taa). Ja tarkoituksellisesti hieman aiemmin nukkumaan :DDD
Keskiviikkona oli samanlaista ohjelmaa kuin muinakin päivinä. Ja taas istuttiin iltaa :DD Pääsin lauleskelemaan karaokea! Odottelin innolla seuraavaa päivää kun mies tulisi kans Peurungalle perjantain omaispäivää varten.

Torstaina olikin sitten paljon säätöä ukon saapumisen kanssa. Aamupäivästä päästiin testaamaan jousiammuntaa, laserpyssyllä ampumista (niinkuin Speden peleissä) ja sit ilmakiväärillä pari kertaa. Itse en jousipyssyä uskaltanu ees yrittää käteni kanssa mutta muita kokeilin. Illemmalla kävin hakemassa ukon juna-asemalta Jyväskylästä. Ja taas istuttiin sitten porukalla iltaa, ensin yhdessä kavereiden kans ja sitten kahdestaan ukon kanssa laatuaikaa.

Perjantaina olikin jo lähdön aika. Aamusta oli loppupalaveria ja sitten päästiin testaamaan frisbeegolfia. Tämän viikon osallistuminen ei ollut kaikilla hirveän aktiivista, sanotaan että ehkä kaksi meidän porukasta oli jokaisella tunnilla mitä oli :D Omaisten ohjelmaan kuului aamusta keskustelutuokio ja sitten keilausta ja rentoutumisharjoitus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti