Minä ja alkoholi (H)

Alkoholi.
En kannusta ketään juomaan. En tuomitse jos juot. Kerron vain omista kokemuksista.

Nuorempana sitä tuli nautittua enemmänkin. Yläaste ikäisenä ensimmäisen kerran join äidin baarikaapin tyhjäksi ja lääkekaapin. Ensimmäinen kokemus alkoholista ei siis mukava.
En yläasteella muuten juonut juuri ollenkaan, mutta lukioaikana sitten tutustuin siihen paremmin. Ysin päättäjäisbileisiin äiti osti ensimmäisen "luvallisen" pullon.

Lukioaikana mulla oli iso kaveriporukka jonka kanssa tuli sitten juhlittua. Oli lukiobileitä ja sitten erikseen omien kavereiden bileitä. Sitten kävin siskon ja serkkujen kanssa bilettämässä. Join jo alaikäisenä, ja kävin baareissa. Ajokortin saatuani olin pääasiassa kuskina.

Ammattikorkeakoulussa jossa olin vuoden, olin mukana huvitoimikunnassa, ja olin pääasiassa opiskelijabileissä töissä. Lisäksi olin baarimikkona opiskelujen ohessa ja sen jälkeen, ja pääasiassa tiskin takana, en edessä. Kun muutin omilleni, niin pidin kavereille bileitä ja tuli sitä alkoholia jonkin verran nautittua. Ei kuitenkaan niin että sitä voisi sanoa millään tavalla ongelmaksi, tissuttelua se pääasiassa oli.

Lasten syntymän jälkeen, syystäkin, alkoholin käyttö on vähentynyt huomattavasti. Joskus tulee juotua lasi viiniä silloin tällöin, ja jos saadaan lapset hoitoon niin voi ottaa muutaman lasin enemmän. Juhlatilanteissa saatetaan sitten ottaa enemmänkin, mutta ei enää kaatokännejä. Tissuttelua vain.

Miten alkoholi minuun vaikuttaa?

Nuorempana alkoholi ei vaikuttanut käyttäytymiseeni mitenkään ihmeellisesti erilailla kuin muihinkaan. Tuli itkupotkuraivareita ja humalaista pikkusekoilua. Ei sen kummempaa. Vasta 21vuotiaasta eteenpäin on pari kertaa alkoholia nautittuani tullut "kohtauksia". Lisäksi riskikäyttäytyminen ja impulsiivisuus voimistuu, etenkin jos on menossa maniavaihe.

Muutaman lasin jälkeen on mukava fiilis. Rentoutunut. On kivaa ja hauskaa. Seksuaalinen viettti herää :D Pystyn kuitenkin juoda aika paljon ennen kuin alkaa seuraava vaihe. Sitten kun juominen lisääntyy niin tulee herkkä fiilis, tosi itkuherkkä ja suuttumisherkkä, otan itseeni helposti. Sitten tulee oksennus. Aamulla on jo parin lasin jälkeen krapula. Ei oo mun juttu juoda paljon. Nykyään. 

Ammattikorkeakouluaikana pystyin juoda keissin kaljaa ja pullon viinaa eikä tunnu missään eikä ollut krapulaa. Ei tullut itkupotkuraivareita eikä oksennusta. Olin uskomattoman "hyvä" juoja. Vaihtareiden kanssa oli kivaa ja hauskaa ja bilettäminen oli loistavaa.

Kohtaukset ovat olleet vaihtelevan rankkoja.

Kerran päädyin putkaan. Tosin en tiedä sainko baarissa lasiin jotain vai johtuiko vain neljästä lasista viiniä. Kohtauksessa makasin keittiön lattialla ja potkin kaappeja ja sekoilin jotain omiani. Kaverit soitti ambulanssin mutta paikalle tuli myös poliisit. Kaverit sanoi että jossei Hilkkaa viedä sairaalaan niin sit se jää tänne, mut poliisit veikin mukanaan. Olisin kuulunut rauhoittavien kanssa sairaalaan. Elämäni toisiksi kamalin yö tuli vietettyä putkassa.

Elämäni kamalin yö oli hääyöni. (Koomista kyllä.) (Kamalin siksi, että pelkäsin kuollakseni että kohtauksen takia multa viedään lapset, ja menetin kaksi ystävää....) Tietenkin häissä tuli nautittua alkoholia. Kohtaus saattoi myös johtua siitä, kun kahden vuoden suunnittelustressi laukesi. Voisi melkein sanoa että se oli jonkin asteinen "psykoosikohtaus". En itse edes muista tästä paljoa, mutta olen ollut sekava ja mulle soitettiin ambulanssi. Ambulanssimiehetkin nauroi että ei heitä siellä tarvita, vaan olen vain kännissä... 

En aio lopettaa alkoholin käyttöä. Juon lasillisen viiniä rentoutuakseni. Saatan vetää bileissä vähän enemmän. Jos kohtaus tulee niin tulkoon. En juo kuin turvallisessa seurassa. Joku tuttu on aina mukana, niin se tietää miten toimia. SE ON TÄRKEÄÄ: Turvallinen seura ja että vähintään yks tietää mitä tehdä. Mihin soittaa tai kuinka rauhoittaa tilannetta.

Siinä vähän kokemuksiani alkoholista. 

Oireilua ja aikajana (H)

Mietin jossain kohtaa aiemminkin että laittaisin nämä tänne.

Nämä ovat minulla joskus (riippuen esityksen aiheesta) materiaalina kokemusasiantuntijaluennoilla.

Ensimmäisessä kuvassa on elämäni aikajana. Tätä harkitsin pitkään laitanko tätä esille julkisesti, mutta sitten totesin että tämä auttaa hahmottamaan minua, ja elämääni.

Ei tässä kuitenkaan todellakaan täysin avaudu kaikki, mutta vähän jotain pientä. Ja jos joku tuttu näkee tän, niin ehkä auttaa heitäkin ymmärtämään. Aikajanalla näkyvät itselle tärkeät ja merkittävät sekä jollain tavalla suuresti vaikuttaneet elämäntapahtumat.

Tässä toisessa kuvassa kuvailen vähän oireiluani elämän arjessa. Alunperin oli tarkoitus että vihreät nuolet kuvaavat enemmän maniaa ja vaaleanpunaiset masennusta, ja siniset oireilua yleisesti, mutta sitten huomasin että tätä voisi ehkä vähän muokkailla sillä jotkut menee vähän miten sattuu :D Mutta ainakin teksteistä saa jotain ymmärrystä, toivottavasti.

Ehkä tästä oli apua jollekin tutustumaan minuun paremmin, ehkä ei. Itselle koin tällä hetkellä vain tärkeäksi jakaa tämän jutun...Ehkä osittain siksi, että juuri oli keikka jossa näitä kävin läpi taasen, mutta tän julkaisun voi aina poistaa :D

Oireilu kuvaa saa käyttää jos haluaa itsekin omiin tarkoituksiin jos sen kokee sopivaksi :D

Elämää karanteenissa (H)

Huoh.
Yksi sana joka kuvaa tätä kaikkea. Tää on niin ahdistavaa aikaa, varsinkin kun itsellä menossa sekamuotoinen vaihe, jolloin koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain mutta kroppa ei vaan anna periksi. Siivoaminen alkaa jo kyllästyttää, sitä ei jaksa tehdä joka päivä. Mutta mitä sitä sitten tekisi. No LEIVOTAAN. Sitä on tullut tehtyä ihan liikaa, ja tätä myöden myös on tullut syötyä liikaa. Facebookia seuranneena todennut ja huomannut että tämä on melko yleinen ongelma tällä hetkellä. Ajantappamiseksi leivotaan herkkuja ja kokkaillaan kaikkea hyvää ja sitten ne syödään, ja kun kävely ulkona alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttämään niin sitä vain paisuu ja paisuu... 

Itse olen saanut itseni jopa vapaaehtoisesti kävelylle ja ulos, mikä on todella harvinaista.. Yleensä kartan liikkumista viimeiseen asti. Olen pakon edessä kun auto on remontissa, niin vienyt poikaa kävellen päiväkotiin, ja se on loppupeleissä tuntunutkin aika kivalta. Aamuisin sellainen 3,5km lenkki. Ja jos joku ihmettelee, niin poika on erityislapsi, joten saa olla päiväkodissa. Nuorempi vauveli, neiti 2,5v onkin sitten kotona ja pitää kiireisenä.

Neidin "avulla" sitä on pysynyt jonkinmoiset rytmit, kun on pakko herätä ja syödä aina tiettyihin aikoihin. Ja pojan päiväkodin avulla olen pysynyt kärriyillä siinä mikä päivä on menossa :D Muuten jos olisin yksineläjä tässä karanteenissa, niin olisin varmaan jo lahonnut totaalisesti ja seonnut viikonpäivissä.

KoKoAn hallitukseen päästyäni on tullut hilluttua koneellakin vähän enemmän, kun ollaan kokoustettu Zoomin välityksellä. Lisäksi ainoat ihmissuhteen ylläpidot on vedetty nettitreffeillä videopuheluilla viiniä juoden :D

Olen yrittänyt saada aivoni sellaiselle moodille, että jaksaisin sen ajan mitä tämä epidemiakaranteenihärvelimikälie kestää, mutta ajatus siitä että tää kestää vielä vuoden on ihan kammottava. Oon niin ylisosiaalinen ihminen että tarviin mun ihmissuhteet, ja haleja ja läheisyyttä ja rakkautta, onneksi sitä saan mieheltä ja lapsilta, mutta haluan nähdä ihmisiä ihan oikeesti. Tää on ihan perseestä.

Nautin niistä hetkistä suunnattomasti kun pääsen yksin kauppaan. Tai tällä hetkellä siskon kyydillä kun auto on remontissa. Se hetki erossa kotoa olevista ihmisistä on tämän hetken ainoa hengähdystauko siitä arjesta mitä tullaan tässä vielä ikuisuus elämään. Rakastan perhettäni, mutta kyllä sitä oikeesti tarvii sekunnin itselleen silloin tällöin. Ja parisuhde voi paremmin jos ei olla 24/7 yhdessäääääääää... argh.

Mutta onneksi tänään pääsen kauppaan, ja aion nauttia siitä täysillä!

Miten sinä jaksat?