Elämää karanteenissa (H)

Huoh.
Yksi sana joka kuvaa tätä kaikkea. Tää on niin ahdistavaa aikaa, varsinkin kun itsellä menossa sekamuotoinen vaihe, jolloin koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain mutta kroppa ei vaan anna periksi. Siivoaminen alkaa jo kyllästyttää, sitä ei jaksa tehdä joka päivä. Mutta mitä sitä sitten tekisi. No LEIVOTAAN. Sitä on tullut tehtyä ihan liikaa, ja tätä myöden myös on tullut syötyä liikaa. Facebookia seuranneena todennut ja huomannut että tämä on melko yleinen ongelma tällä hetkellä. Ajantappamiseksi leivotaan herkkuja ja kokkaillaan kaikkea hyvää ja sitten ne syödään, ja kun kävely ulkona alkaa jo pikku hiljaa kyllästyttämään niin sitä vain paisuu ja paisuu... 

Itse olen saanut itseni jopa vapaaehtoisesti kävelylle ja ulos, mikä on todella harvinaista.. Yleensä kartan liikkumista viimeiseen asti. Olen pakon edessä kun auto on remontissa, niin vienyt poikaa kävellen päiväkotiin, ja se on loppupeleissä tuntunutkin aika kivalta. Aamuisin sellainen 3,5km lenkki. Ja jos joku ihmettelee, niin poika on erityislapsi, joten saa olla päiväkodissa. Nuorempi vauveli, neiti 2,5v onkin sitten kotona ja pitää kiireisenä.

Neidin "avulla" sitä on pysynyt jonkinmoiset rytmit, kun on pakko herätä ja syödä aina tiettyihin aikoihin. Ja pojan päiväkodin avulla olen pysynyt kärriyillä siinä mikä päivä on menossa :D Muuten jos olisin yksineläjä tässä karanteenissa, niin olisin varmaan jo lahonnut totaalisesti ja seonnut viikonpäivissä.

KoKoAn hallitukseen päästyäni on tullut hilluttua koneellakin vähän enemmän, kun ollaan kokoustettu Zoomin välityksellä. Lisäksi ainoat ihmissuhteen ylläpidot on vedetty nettitreffeillä videopuheluilla viiniä juoden :D

Olen yrittänyt saada aivoni sellaiselle moodille, että jaksaisin sen ajan mitä tämä epidemiakaranteenihärvelimikälie kestää, mutta ajatus siitä että tää kestää vielä vuoden on ihan kammottava. Oon niin ylisosiaalinen ihminen että tarviin mun ihmissuhteet, ja haleja ja läheisyyttä ja rakkautta, onneksi sitä saan mieheltä ja lapsilta, mutta haluan nähdä ihmisiä ihan oikeesti. Tää on ihan perseestä.

Nautin niistä hetkistä suunnattomasti kun pääsen yksin kauppaan. Tai tällä hetkellä siskon kyydillä kun auto on remontissa. Se hetki erossa kotoa olevista ihmisistä on tämän hetken ainoa hengähdystauko siitä arjesta mitä tullaan tässä vielä ikuisuus elämään. Rakastan perhettäni, mutta kyllä sitä oikeesti tarvii sekunnin itselleen silloin tällöin. Ja parisuhde voi paremmin jos ei olla 24/7 yhdessäääääääää... argh.

Mutta onneksi tänään pääsen kauppaan, ja aion nauttia siitä täysillä!

Miten sinä jaksat?