Se on kumma juttu ihmisissä. Tai aika monessa, ei saa yleistää. Mutta positiivisen palautteen vastaanotto on (ainakin mulle) tosi vaikeaa ja outoa, ja uutta. Aiemmassa elämässäni en hirveesti sellaisia saanut. Yleensä ne oli vaan laulutilanteiden jälkeen milloin joku saattoi kehua, mutta muuten en hirveesti sellaisia kuullut..
Miten se onkaan niin vaikeaa ottaa positiivista palautetta vastaan? Mikä meitä vaivaa?
On niitäkin ihmisiä jotka voi ottaa kehut jollakin asteella ylimielisesti vastaan, mutta sellainen "terve" kehun vastaanotto voi olla vaan tosi hankalaa. Kuitenkin tuntuu siltä että ihminen tarvii ja kaipaa jonkinasteista kehua ja kiitosta ainakin silloin tällöin. Olishan se kiva tietää ettei tehdä asioita "turhaan" tai että meistä ei välitetä.
On niitäkin ihmisiä jotka voi ottaa kehut jollakin asteella ylimielisesti vastaan, mutta sellainen "terve" kehun vastaanotto voi olla vaan tosi hankalaa. Kuitenkin tuntuu siltä että ihminen tarvii ja kaipaa jonkinasteista kehua ja kiitosta ainakin silloin tällöin. Olishan se kiva tietää ettei tehdä asioita "turhaan" tai että meistä ei välitetä.
Ja joskus sitä miettii että onko tämän kehumisen taustalla joku muu syy, taka-ajatuksia. Haluaako tuo ihminen minusta jotain? Esimerkiksi kehuuko tuo minua kauniiksi tai seksikkääksi vain saadakseen sänkyyn.. Kehuuko jossain asiassa sen takia että luulisin antavani itsestäni sellaisen kuvan että osaan jotain mutta kuitenkin päädynkin nolaamaan itseni täysin? Välillä sitä kyseenalaistaa ehkä liikaakin että miksi joku kehuu...
Hämmennyn kun kaverit sanoo että ihailee mua, ja kertoo asioita joista pitää mussa ja missä oon heidän mielestään hyvä. Osittain ne asiat mitä he luetteli olivat sellaisia että tiedostan itsekin että oon niissä ehkä ihan hyvä, mutta en ikinä olis kuvitellut et joku vois olla kateellinen tai ihailla sellaisia asioita mussa. Oon hyvä organisoimaan ja pyöritän perheemme arkea heidän mielestä hyvin - varsinkin välillä kun tuntuu et oon kolmen lapsen yksinhuoltaja kun mies on välillä vähän.. hassu :D oon iloinen ja saan ympärillä olevat ihmisetkin iloiseksi. Yksi kaveri kuvasi, et oon kuin luotijuna. Hän ei normaalisti ole sellainen tyyppi joka haluaisi varta vasten mennä ja pitää hauskaa vaan arvostaa enemmän sellaista rentoa hillumista yms. Mutta mun kanssa hän lähtee ikään kuin imussa mukaan siihen fiilikseen.
Keikan jälkeen on ollut tilanteita jossa en tiedä miten päin olisi kun sanotaan että hyvin meni. Saatikka että sanotaan et sut voitais tilata uudestaankin. Tää on tuonut itselle rohkeutta mennä uudestaan uusille keikoille, eikä enää jännitä niin paljon ennen keikkaa. Ja keikka tulee koko ajan lisää, et ehkä sekin kertoo jotain, että en ainakaan oo muokannut pahasti.
Olin siskon kanssa ysäribileissä jokin aika sitten. Pitkästä aikaa yksin vapaalla bilettämässä - on sitä istuttu iltaa pari kertaa mutta tanssimassa ei oo tullut käytyä pitkään aikaan. Menin tanssilattialle kun se oli vielä tyhjä ja musiikki tuli vaan tyyliin jostain nauhalta, että keikka ei ollut vielä alkanut. (Matti Airaksinen <3 ) tanssin (bailasin) koko illan, myös tiskillä kun hain juomia. Kehuin alkuillasta yhden tytön ihania hiuksia. Myöhemmin tämä sama tyttö tuli mun luo, ja sano että "ihailee" mua. Et hän ei uskalla olla "kuin mä", et rohkeat hiukset on hänen ainoa tapa pystyä olla rohkea. Mut ei uskaltaisi olla kuin minä. Mä siis bailasin aika rohkeasti ja tunteella, enkä häpeillyt omaa ulkonäköä. Mulla oli teemaan kuulien krepatut hiukset ja "Baby spice" saparot ja naama täynnä glitteriä. Tämä tyttökin oli vähän pyöreä niinkuin minä ja kaunis kuin mikä. Hämmennyin tosi paljon, osittain siksi että miksi hän tunsi olonsa sellaiseksi, osittain siksi, kun tuo oli yks hienoimmista kehuista mitä oon saanu. Mutta yritin kovasti ottaa kohteliaisuudeen vastaan.
Pienen pohdinnan jälkeen seuraavana päivänä krapulaa potiessani totesin itsekseni et oon mä kyl siinä mielessä aika rohkea. Oon nykyään suht sinut itseni, sairauteni ja ulkonäköni kanssa. Mä oon ylpeä itsestäni, tälläisenä läskinä sekopäänä (älkää suuttuko, ilmaisu ehkä vähän rankka mut rakkaudella sanon....) Se saattaa sit näkyä ulospäin ihmisille (jotka ei välttämättä tunne samoin) rohkeutena.
Vaikka oon suht sinut ulkonäköni kanssa, en silti osaa ottaa ihan suorilta käsin kehuja sen suhteen vastaan. Saatan heittää läpällä takaisin jotain tyyliin "i know, oon vaa niin ihana" mutta kuitenkaan se ei mee ihan niin. Joinakin harvoina päivinä saatan jopa yllättää itsenikin kun katson peiliin ja totean että oon tänään kyl aika nätti. Silloin yleensä mies (jos on paikalla) on sillee et "hei haloo, en mä sun kans olis naimisiin menny josset olis". Vois sitä ehkä haluta kuulla niitä kehuja sitten muutenkin kuin tuollaisissa tilanteissa.
Sekin että joku sanoo sulle että oot tärkeä, on kehu. Ja se on varmasti se tärkein kehu mitä me tarvitaan.
Olkaa rohkeita ja kehukaa toisianne! Uskalla sanoa sille näytille tytölle bussissa että hänellä on kaunis hymy tai upeat hiukset tai vaikka vaan et hieno laukku tai kengät! Hymy ja kehu voi saada ihmisissä ihmeitä aikaan <3
(Jos sinä ihana tyttö ysäribileistä sattumalta törmäät tähän, niin iso kiitos <3 )
