Totuus (M)

MITÄ TODELLA TAPAHTUI 25.6.2010

Olen aloittanut tämän kirjoittamisen jo yli vuosi sitten. Se kuvaa hyvin sitä miten vaikeaa tämä on.

En koskaan ole kertonut sukulaisilleni, tuttavilleni ja perheelleni totuutta siitä mikä alkoi 14-vuotissyntymäpäivänäni. Toivon koko sydämestäni että mahdollisimman moni lukisi tämän ja että yksikin uskoisi ja sisäistäisi kertomani. Ei ole mitenkään tarkoitukseni syyllistää ketään mutta tahtoisin saada teidät miettimään asioita kun saatte tietää totuuden.

Minä ymmärrän, että jotkut, varsinkin vanhemmat ihmiset ja miksei nuoremmatkin, ehkäpä jonkinlaisesta ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kärsineet, ajattelevat että ikäero esimerkiksi 20-vuotiaan ja 13-14-vuotiaan välillä on ihan normaalia. Sen ikäisenä on aikanaan alettu perustaa perheitä. Se on täysin ymmärrettävää. Mutta jo todella hyvän aikaa tässä sivistyneessä valtiossa suojaikäraja on ollut 16 vuotta, ja aivan syystä. Alle 16- vuotias ei ole valmis intiimiin kanssakäymiseen aikuisen kanssa, eikä välttämättä edes omanikäisensä kanssa. Tämän on määrittänyt laki kehittyvän lapsen turvaksi eikä se ole mielipidekysymys. Ajat muuttuvat ja viisastumme jatkuvasti, vain siten ihmiskunta kehittyy eteenpäin. On jokaisen yksilön vastuu opetella ja myöntää että vaikka joskus jokin on ollut oikein, se ei sitä nykytiedon valossa ole.

Tänään, 24:nä syntymäpäivänäni, on kulunut tasan 10 vuotta siitä kun 3 vuotta kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttöni alkoi. Kymmenen vuotta olen pitänyt sisälläni totuutta, ja nyt on sen aika tulla ilmi. 

Tämä on jokaiselle joka oli osallisena minun tarinaani. Jokaiselle joka tiesi, luuli tietävänsä, näki, kuuli.

En ole pyytänyt paljoa, oikeastaan en mitään. Olen selviytynyt yksin hirvittävä kipu sisälläni kymmenen pitkää vuotta. Mutta nyt pyydän yhtä asiaa. Olkaa kilttejä, ja uskokaa minua. En keksi yhtäkään järjetöntä tai järjellistä syytä miksi valehtelisin tästä asiasta. On osittain minun syytäni, että olette ehkä valinneet väärän puolen tai ette puuttuneet tarpeeksi, koska enhän minä ole kertonut mitä oikeasti tapahtui. 

Nyt kerron, ja toivon että tämä muuttaisi asioita. Että voisin saada tärkeitä ihmisiä takaisin elämääni. Että voisin katsoa vuosien ulkopuolisuuden jälkeen sukulaisiani silmiin ja te näkisitte minut toisin. Minä ikävöin lapsuuden turvallista henkilöä joka tuntui isoveljeltä. Jos et usko mitä pian kerron, ja jatkat kaveeraamista hyväksikäyttäjäni kanssa, toivon, että katkaiset kaikki siteet minuun lopullisesti etkä tavatessamme juttele niitä näitä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minkä ikäinen vanhin tyttäresi on nyt? Minä pyydän, ja rukoilen, ettet anna hyväksikäyttäjäni tavata lapsiasi ilman valvontaa, jos et pysty katkaisemaan välejä häneen.

Koen myös että kokemusasiantuntijana on tärkeää puhua aiheesta, vaikka tämä tuntuu valtavan nöyryyttävältä ja pelottavalta. Tässä ei ole kyse vain minun tarinastani.

Toivon että tällä voisin kenties rohkaista muitakin uhreja kertomaan totuuden, tai että voisin tämän avulla antaa jonkinlaista tukea muille. Tämä on myös jokaiselle joka on itse joko kokenut tai nähnyt saman. Jokainen meistä tuntee jonkun joka on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta seksuaalista väkivaltaa. Tämä koskettaa jokaista. Oikeastaan, tämä on kaikille.

Asioita, joita minä sanoin ensimmäisen kerran kun se tapahtui:

- Mä täytän tänään neljätoista

- Voitaisiinko vaan jutella

- Mä en oo varma haluanko

- Mua pelottaa

- Mä en halua

- Älä

Asioita, joita minulle sanottiin ensimmäisen kerran kun se tapahtui:

- Oot kyllä ikäistäs vanhemman näköinen/kypsemmän oloinen

- Tässä sulle juotavaa

- Juo nyt vaan, tässä lisää

- Olen ollut sua nuoremmankin kanssa (12v)

- Sammuta puhelin että kukaan ei löydä sua

- Shh, ei mitään hätää, nyt vaan tehdään näin

- Otan tän kumin pois, haet jälkiehkäisyn aamulla

Minä sanoin että en halua. Minä en kuitenkaan tapellut vastaan enkä vastustellut vaan lamaannuin paikalleni. Se ei tarkoita, että olisin halunnut sitä.

Kun se oli ohi, hän nukahti tyytyväisenä. Minä tuijotin seinää. Tuijotin kattoa. Kello raksutti liian kovaa ja pahaenteisesti. Minuun sattui ja tunsin oloni likaiseksi vaikka olin peseytynyt. Se sama likaisuuden tunne on minussa vielä tänään, tuhansien suihkujen jälkeenkin. Makasin paikoilleni jähmettyneenä aamuun asti. Jokin alkoi kehittyä pääni sisällä. Olin rikki eikä mieleni kestänyt ymmärtää totuutta. Joten minä katselin miestä vierelläni ja päätin rakastua, ei, rakastuin. Ajattelin, tässä on ihminen joka välittää minusta, jolle minä kelpaan. Olin vain ollut intiimisti hänen kanssaan kuten ihmisillä on tapana.

Pahinta ei ollut se mitä tapahtui sinä yönä, vaan se mitä ei tapahtunut seuraavana päivänä. Kun sain luvan lähteä kotiin, kysyin tutulta taksikuskilta olisiko apteekki auki sinä päivänä, mutta hän tuhahti että ei ole. Hän kuljetti koululaisia. Hän tiesi minkä ikäinen olin, ja mitä hän teki? Mulkoili halveksuvasti. Kotonani minua odotti isäpuoleni, joka oli sitoutunut pitämään minusta huolta, olemaan minulle isä ja suojelija, ottanut minut lapsekseen. Ja hän vain naureskeli katsoen samalla päästä varpaisiin kuin roskaa. Menin omaan huoneeseeni, vaihdoin valkoisen likaantuneen juhlamekkoni paksuihin collegehousuihin ja liian isoon t-paitaan koska tunsin oloni turvallisemmaksi niin eivätkä mustelmani näkyneet niin selvästi. Käperryin sänkyyn sikiöasentoon. Kuukautiseni eivät alkaneet silloin kun piti, mutta en kertonut siitä kellekään. En edes, kun sain varmistuksen sille minkä jo tiesin. Enkä siitäkään, että eräänä päivänä, pitkän ajan kuluttua, minuun alkoi sattua todella paljon ja vuosin verta enemmän kuin koskaan. Raskautuminen raiskauksen/seksuaalisen hyväksikäytön johdosta ja keskenmeno ovat sellaisia asioita joita kenenkään ei ikinä pitäisi joutua kokemaan, varsinkaan lasten.

Pirstaleiksi lahonnut mieleni kehitti pakkomielteen, harhakuvan. Seuraavat kolme vuotta elin vain tekstiviestistä ja puhelinsoitosta ja muutamasta harvasta tapaamisesta toiseen. Vaikka tapasimme fyysisesti vain harvakseltaan, olin näkymättömän talutushihnan päässä. Hän ilmoitti tekstiviestein aina kun näki minut jossain. Kertoi miten minun pitäisi muuttaa ulkonäköäni tai pukeutua niin että miellyttäisin häntä. Manipuloi ja käytti henkistä väkivaltaa. Väitti välittävänsä, että olin hänelle erityinen, jopa rakkaudesta puhuttiin.

Olen saanut anteeksipyynnön, useamminkin kuin kerran. Olen saanut kuulla tai lukea sanat : ”Olen todella pahoillani siitä mitä tein sinulle. 

KUINKA NORMAALIA ON INTIIMIN KANSSAKÄYMISEN JÄLKEEN PYYTÄÄ TOISELTA OSAPUOLELTA ANTEEKSI SITÄ MITÄ ON TEHNYT?

Minä en tiedä. En todella tiedä. Koska ei minulla ole ikinä ollut harmainta aavistustakaan siitä mikä tuolla saralla on normaalia tai sopivaa, väärin tai oikein. Mutta jos tämä ei riitä todisteeksi, niin ei sitten mikään.

Miten raiskaus ja siitä syntynyt vuosien hyväksikäyttö on vaikuttanut minuun?

- En koskaan ole oppinut mitä todellinen rakkaus on ja mitä siihen kuuluu. Vasta viime vuosina olen saanut tilaisuuden opetella sitä.

- Minulle ei koskaan kehittynyt normaalia seksuaalisuutta tai seksuaalikäyttäytymistä. Joko riekun ympäriinsä täysin vastuuttomasti ja hallitsemattomasti yrittäen hakea hyväksyntää ja teen asioita joita en haluaisi vain koska kuvittelen että se on minun osani tässä maailmassa koska olen nainen. Tai sitten seksi tai mikä tahansa läheisyys tai kosketus tuntuu vastenmieliseltä ja välttelen sitä viimeiseen asti.

- En tunne rajojani tai oikeastaan niitä ei ole ollenkaan.

- Kehoni on minulle vieras ja ikäänkuin vääränlainen, en tunne sitä.

- Päädyin tekemään seksityötä jo alaikäisenä koska uskoin että kehollani tai minulla ylipäätään ei ollut enää mitään arvoa.

- Päädyin väkivaltaisiin ja muutoin myrkyllisiin suhteisiin.

- Muutuin tunnekylmäksi, empatiakyvyttömäksi ja katkeraksi. Menetin oman itseni. Haluan vain satuttaa ja manipuloida ja huijata muita, ikäänkuin se poistaisi oman kipuni.

- Sairastuin persoonallisuushäiriöihin, krooniseen masennukseen, paniikkihäiriöön, erilaisiin syömishäiriöihin, traumaperäiseen stressioireyhtymään, vaikeasti oireilevaan dissosiaatioon sekä krooniseen unettomuuten joista kaikkien kanssa kamppailen edelleen eikä loppua näy.

- Päädyin turruttamaan kipuani ja sekavia tunteitani päihteillä joka lopulta johti siihen että olin syvällä huumemaailmassa ja tulen kamppailemaan addiktioiden kanssa loppuelämäni.

Kymmenen vuoden ajan päälläni on ollut raskas pimeys joka ei liikahdakaan vaikka yritän työntää sitä pois, anelen sitä lopettamaan. Se estää minua hengittämästä ja elämästä.

Jos koet seksuaalista väkivaltaa (ahdistelua, hyväksikäyttöä tai raiskauksen), kerro totuus sitten kun olet valmis. Hae apua. Puhu läheisillesi ja kelle tahansa luotettavalle ihmiselle.

Laitan tähän muutaman linkin jotka saattavat olla hyödyllisiä.

https://tukinainen.fi/

https://suomendelfins.fi/

https://www.yhdistyslovery.com/loverylapsiin-kohdistuva-seksuaalinen-hyvaksikaytto

Etsi myös rohkeasti tietoa oman asuinpaikkasi palveluista ja mahdollisista vertaistukiryhmistä. Huomioi myös poliisin suosittelemat kriisitukikeskukset. Et ole yksin.

Minä olen myös aina valmis kuuntelemaan, tukemaan ja ohjaamaan oikeanlaisen avun piiriin, vaikka kädestä pitäen. Voit ottaa yhteyttä sähköpostilla mariafalt07@gmail.com tai Facebookista löydät minut nimellä Maria Fält, tai Instagramissa nimimerkillä borderline_babe. Minun kutsumukseni on olla täällä sinua varten.

Jos olet aikuinen joka tuntee vetoa lapsiin tai nuoriin teini-ikäisiin, tämä ei tarkoita sitä että olisit rikollinen. Jokaisella on oikeus tuntea vetoa mihin tahansa, kunhan halujaan ei toteuta. Jos kuitenkin päädyt tekemään seksuaalista väkivaltaa avun hankkimisen sijaan, olet rikollinen ja olet tehnyt kammottavan teon. Elämäsi on varmasti todella raskasta ja täynnä ristiriitaisia tunteita, mutta apua on saatavilla. Hakeudu hoidon piiriin, sekä oman hyvinvointisi että muiden turvallisuuden vuoksi.

Suunnitelmat muuttuu (H)

Niin vaan ne suunnitelmat muuttuu. 

Tästä tulee lyhyt ja ytimekäs postaus.

Vitutus on liian suuri kirjoittaa enempää.

Mies aloitti tänään työt, ja ne loppuikin sit siihen.

Kuulemma työkokemus ei sittenkään riitä.

Asenne ja innostus töitä kohtaan oli kohdillaan, mutta kokemus vain ei ollut heille riittävä.

Pettymys miehellä on suuri. Tosi suuri. Ja vitutus.

Se siitä sitten....

Työnhaku jatkukoon.

Uusi sivu elämässä (H)

Huihaihei. 

Koko perheen elämä mullistuu seuraavien kolmen kuukauden aikana :o

Miehelle soitettiin maanantaina. Aivan puskista tuli puhelu. Oltiin jo ehditty asennoitua että kesä menee taas työttömänä. Mutta eeei. Töitä tuli ukolle. Ensin kylläkin kuukauden koeaika, mutta kuulemma jos ei räplää puhelinta ja lorvi työpaikalla tekemättä mitään niin jatkolle ei pitäisi olla ongelmaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että saan kesän ajan olla "oikeasti" kotiäiti. Hoitaa kodin ja lapset niin, että en voi kokea pahaa mieltä siitä että mies tekee vähemmän, hänhän käy sitten töissä. Lapset on päiväkodissa vielä yhden tai kaksi viikkoa, en ole vielä päättänyt satavarmaksi. Sitten ne jää kotiin kesälomalle, jolloin ollaan sitten kolmistaan kotona kun isi on töissä. (APUA :D ) Tällä hetkellä mulla on sentään ollut oikeus nalkuttaa välillä jos se vaan lorvii kun molemmat ollaan oltu kotona. Mutta älkää ymmärtäkö väärin - olen oikein tyytyväinen tulevaan :) Mielelläni hoidan asiat ilman että koen tarvetta nalkuttaa tai muuten vaan olemaan ämmä :D 

Ukon itsetunto pomppasi kattoon heti kun sai tietää että töihin ollaan menossa. Ihana nähdä toinen niin iloisena ja tyytyväisenä itseensä. Haaveena on hänellä ollut koko ajan että pystyisi elättää perheensä ja tehdä jotain järkevää. Koko Tampereella asumisen ajan mies on ollut työttömänä. Olemme 6,5vuotta aktiivisesti hakeneet töitä hänelle mutta mikään ei vaan ole tärpännyt tänä aikana. Oli hän kaksi vuotta koulussa tuossa välissä, aikuiskoulutuspuolella, mutta samaan aikaan haettiin töitäkin koko ajan. Uskomatonta että näin korona-aikana kun töiden saanti on monilla tuhat kertaa vaikeampaa kuin "normaalilla" aikakaudella niin nyt sitten ukolla tärppäs <3

Sitten kun kesä on ohi alkaakin taas uudenlainen ajanjakso. Mulla alkaa työkokeilu ja koulu. Pojalla alkaa eskari. Ja tyttö siirtyy päiväkodissa isojen ryhmään. Kaikille siis tulossa muutoksia. Jännittää tosi paljon.

 Työkokeiluun menen tosi hyvillä mielin, kun tiedän että se alkaa kevyesti ja tunnit lisääntyy pikkuhiljaa. Ei siis kovin suurta stressiä tästä. Mutta kouluun meno jännittääkin sit tosi paljon. Sekaan vaan muiden kanssa ja täysillä tunneilla sit eteenpäin... Ihana päästä elämään vähän niinkuin normaalit ihmiset :D Sellainen oikea, tasainen, järkevä- ajankäytöllinen arki. En ole satavarma olenko täysin työkykyinen vielä, mikä pelottaa paljon, koska en haluaisi, että koulu jää kesken. Mutta kuulemma tuo on sellainen opiskelupaikka jossa voidaan joustaa vähän asioissa - ainakin toivotaan että asia on niin.

Työkokeilu on sellainen joka kestää arvioilta 1-3kuukautta, tästä sovimme tapaamisessa ensi viikolla. Mulla todennäköisesti se menee yhdellä tai kahdella kuukaudella kun koulupaikka odottaa taustalla. Pakko kokeilulla todistaa eläkeyhtiölle että olen hyvä sijoitus opiskelun suhteen, jolloin he voisivat tukea opiskeluni, ettei tarvitsisi mennä opintotuella opiskelemaan, joka on paaaaljon pienempi kuin saamani kuntoutustuki. Koen olevani hyvä sijoitus, sillä olen aina koulussa ollessani ollut ahkera ja tehnyt asiat kunnolla, niinkuin olen oikeastaan kaikessa mitä teen. Jos jotain aloitan, niin pyrin tekemään sen loppuun, oman olonikin kustannuksella. Se tässä onkin sitten se ainoa asia mikä jännittää, etten pala loppuun. Ainakaan liian nopeasti. 

Tapanani on aloittaa asiat täysillä ja painaa täysillä, kunnes ei ole voimia tehdä ollenkaan enempää, ja silloin tiputaan kovaa ja korkealta. Jokainen koulu jonka olen aloittanut, on mennyt niin, että aloituksesta hetki niin on puhjennut mania :DD Tällä kertaa olen oppinut itsestäni jo jotain tän about 9vuoden opiskelemattomuuden aikana. Olen oppinut kuinka hallita sitä oloa (sitten kun tunnistan) et nyt lähtee liikkeelle liian lujaa. Olen opettanut miehen huomaamaan itseäni aiemmin milloin alkaa lähteä lapasesta. 

Opiskelua odotan oikeasti innolla. Etenkin sen takia että sitten voi sanoa et mulla on paaljon paremmat mahdolisuudet työllistyä tulevaisuudessa kun saan jonkun tutkinnon mun taustalle, muutakin kuin ylioppilaan paperit. Niillä vois melkein pyykiä pyllyä. Toivotaan että merkonomeille löytyisi parin vuoden päästä töitä hyvin :D Niin, siis menen opiskelemaan itseni merkonomiksi. Rakastan paperinpläräystä ja tietokoneella oloa ja asiakaspalvelua ja numeroita (en numeroita kuitenkaan niin paljon että haluaisin kirjanpitäkäksi). Joku sihteeri olisi aivan UNELMADUUNI.

Positiivista tässä kaikessa on ehkä se, että nyt me voidaan alkaa saada meidän taloutta kuntoon. Jos ukko nyt saisi vakkaripaikan, pystyttäisiin hakea lainaa ja maksaa mun velat pois ulosotosta. Pystyttäisiin käydä kaupassa ilman laskinta. Se olisi unelma. Kyllä sitä järki pidetään päässä ja edelleen eletään budjettia tehden, mutta se ettei tarvii kaupassa pelätä et meneekö kassalla ostokset vaikka 50cent yli tilin saldon... Noloa! Onneks tässä on silleen harjaantunut hyvä matikkapää, kun laskee päässä aina sitä mukaa kun laittaa tavaraa kärryihin :D

Tulevaisuuttakin mietittiin eilen kun lapset oli päiväkodissa ja oltiin hetki ulkona nauttimassa auringosta. Oli mielenkiintoista pitkästä aikaa taas jutella että millaisena me se nähdään, ja huomata kuinka samanlaiset meidän visiot on edelleen toistemme kanssa ja verrattuna siihen mitä aiempina vuosina oltiin juteltu. Ei me haaveilla miljoonista ja Ferrareista, vaan hyvästä perusarjesta. Omakotitalo en ehkä ainoa sellainen isompi juttu mikä olis molempien toivelistalla joskus. Tai edes oma omistusasunto.

Mua jännittää paljon myös tuo esikoisen eskariin meno. Kuinka se pärjää siellä... Onneksi koulu jatkuu integroidussa ryhmässä niin siellä pystytään ottamaan lapsen erityisyys huomioon edelleen. Ja jännittää yleensäkin tuo, miten saadaan aikataulutettua kaikki päiväkotiin/kouluun viemiset ja hakemiset sun muut. Ukko menee kuitenkin seiskaan töihin niin mulle jää todennäköisesti sit lapsien vienti ennen koulua. Kauheeta ajatella kuinka aikaisin lapset joutuu mennä jo. Mut eikös se oo aika normaalia arkea monelle lapselle jos vanhempi tekee sitä about kahdeksan tunnin työpäivää...

Mutta joo. uusia tuulia elämässä. Jännääääääää!!!