sitä.
Aiheena meillä on se, että puhumme hoitohenkilökunnalle sekä muilla ammattilaisille saamastamme hoidosta tai läheisen saamasta hoidosta. Nämä ammattilaiset ovat sellaisia jotka ammatissaan kohtaavat ihmisiä joilla on mielenterveysongelmia tai perheenjäsenellä on mielenterveysongelmia. Ehkä meidän avulla he oppivat hieman lisää miten kohdata ihminen, hoitaa tilanteita ja kuinka auttaa heitä.
Kysymyksiä joihin vastaamme paneelissa ovat:
- mitä tapahtui ja mitä fiiliksiä oli kun ensimmäisen kerran huomasimme että kaikki ei ole kunnossa
- miten hoitoon hakeutuminen meni
- millaista hoito oli
- mikä on tilanne nyt
Lisäksi tietenkin näiden sisällä oli lisäksi tarkentavia kysymyksiä joita paneelin puheenjohtaja sekä yleisö sai kysyä
Pohjatietona siis: minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuus ja traumaperäinen stressihäiriö. Minulla on kaksi lasta (3 ja kohta 7vuotiaat) ja aviomies. Olen 31v.
Tähän alle hieman ehkä sekavasti omia näkökulmia yllä mainittuihin asioihin:
- Ensimmäinen hoitotahoni on ollut perheneuvola noin eka luokkalaisena. Sitten joskus neljännellä luokalla aloin käydä koulun terveydenhoitajalla kun jäin kiinni viiltelystä. Sen jälkeen seiska luokan lopussa kävin muutaman käynnin nuorisopsykan polilla josta viiden käynnin jälkeen ohjattiin Pitkäänniemeen jossa olin puoli vuotta.
- Itselleni paras hoitomuoto ja positiivinen kokemus hoidosta on ollut kolmen vuoden psykoterapia jakso. Tämä johtuen osittain siitä luotosta siihen että sama hoitava henkilö pysyy koko tämän ajan. Oma aiempi kokemus oli ollut hoitokontaktin jatkuva vaihtuminen. Psyketrapiani loppu elokuussa 2018 ja aion hakea siihen uudelleen heti kun se on mahdollista.
- Olen itse katkaissut muutaman kerran elämäni aikana hoidon maniapäissäni kun olen ajatellut että en tarvitse hoitoa. Kerran hoitosuhteeni on katkaistu sen takia että en suostunut lopettamaan sitä tapaa että töiden jälkeen join oluen (n. 4-5 olutta viikossa). Hoitosuhteiden katkaisun jälkeen olen palannut hoitosuhteeseen ensiavun kautta.
- Koen olevani "hoitoriippuvainen" tarkoittaen sitä että tarvitsen jonkun ulkopuolisen tahon elämääni jonka kanssa keskustella elämästä ja oloistani, sillä omille läheiselle en hirveästi halua avata tilanteita, koska pelkään kuormittavani heitä. Tähän tosin riittäisi myös esimerkiksi tukihenkilö tms, ei välttämättä terveydenhuollon ammattilainen. Hoitoriippuvuus on "tauolla" mainiapäissäni jolloin olen pikemminkin hoitovastainen. Kunnes häntä koipien välissä palataan hoidon piiriin...
- Diagnooseista sen verran että. Näitä saadessani olisi ollut kiva että niitä olisi avattu hieman. Vaikka edes niin että olisi annettu joku esite jossa kerrottaisiin vähän aiheesta. Mitä diagnoosi tarkoittaa, miten se ilmenee ja miten sitä hoidetaan.
- Lääkityksistä. Koen tarvitsevani lääkkeitä. Ensimmäiset lääkkeet sain Pitkässä niemessä kaksi luokalla. Koen että minulla parhaista toimiva lääkitys on löydetty vasta pari vuotta sitten. Lääkkeitä on kokeiltu montaa kymmentä. Olen oppinut itse nykyisen lääkityksen kanssa pelaamisen aina tilanteen tarpeen, tietenkin konsultoiden myös lääkäriä. Mieheni yleensä tunnistaa ennen minua koska alkaa lähteä lapsesta, jolloin tiedän että lääkitystä tulisi muuttaa.
- Jälkeenpäin ajateltuna näin aikuisiällä koen että laitosjaksosta tuolloin yläasteella oli oikeasti todella paljon hyötyä vaikkei se sillä hetkellä tuntunut siltä. En olisi elossa jossen olisi sinne joutunut. Laitosjaksokmja on ehdotettu myös aikuisiällä mutta olen kauniisti kieltäytynyt niistä ja hakenut sitten enemmän apua ja tukea läheisiltä.
- En avautunut läheisilleni ennen lukioikää lähes yhtään. Vanhemmat tiesi sen vähän mitä hoitothaot olivat velvollisia kertomaan, ei sen enempää. Lukioiässä aloin jo hieman avautua ja kertoa vähän missä mielialoissa mennään.
- Koen erittäin tärkeänä että hoitotaho/-kontakti pysyisi mahdollisimman stabiilina. Jos on ennalta jonkinasteinen käsitys siitä että asiakas tarvitsee pidempiaikaista hoitosuhdetta, älkää ihmeessä antako häntä hoitavalle taholle joka jää esim. eläkkeelle parin kuukauden päästä.
- Olen kiitollinen koulun opettajalle joka tuolloin neljännellä luokalla puuttui tilanteeseen. Tämä on juuri sellainen asenne joka koulun henkilökunnalla pitäisi olla, puuttua asioihin eikä pelätä ja jättää tilanteita huomiotta.
- Vertaistuki. Siitä on ollut hoidon ja lääkityksen ohella ollut eniten hyötyä. Suosittelen ohjaamaan asiakkaita Kelan järjestämille laitoskuntoutusjaksoille. Itse olen ollut kahdella, masennusryhmässä sekä kaksisuuntaisille tarkoitetussa ryhmässä. Molemmista on löytynyt ystäviä, etenkin jälkimmäisestä. Lisäksi käymäni kokemusasiantuntijakoulutus on ollut yksi parhaista asioista elämässäni. Se oli myös eräänlainen hoitojakso. Josta myöskin sain hyviä ystäviä. On tärkeää saada elämään ihmisiä joista voi peilata omia tuntemuksia ja saada tukea.
- On tärkeää puuttua asiakkaan arkeen ja rutiineihin. Nämä vaikuttavat vahvasti mielialaan ja muuhun oireiluun. Tarkoitus hoidolle pitäisi olla saada asiakas pärjäämään mahdollisimman paljon omillaan ja itsenäisesti, mutta ei kuitenkaan jättää heitteille.
- Hoitosuunnitelma on tärkeä luoda asiakkaalle. Siinä tärkeintä on luoda selkeät tavoitteet hoitosuhteeseen ja muuhun elämään. Itselläni on etenkin tällä hetkellä toimiva hoitosuunnitelma joka on toteutumassa oikein mainiosti. Tavoitteet ja miten niihin päästään.
- Ja teemaan liittyen tärkeimpänä: OMAISET!
Heidät tulisi vahvasti ottaa huomioon. On ihana kun käydään neuvolassa nuoremman juttuja hoitamassa niin neuvolantäti aina kysyy mieheltäni miten hän jaksaa. Ja tietenkin myös minulta. Mutta oikeasti kuuntelee hänen jaksamistaan. Minun hoitohistoriassani ei ole kertaakaan mainittu omaisia tai heidän jaksamistaan. Heitä ei myöskään ole otettu huomioon tai hoitoon mukaan sen jälkeen kun tulin täysi-ikäiseksi. Tämä olisi tärkeä juttu ottaa huomioon. Vanhemmilla tai puolisolla, ja jopa sisaruksilla, voi olla iso huoli asiakkaasta ja heillä voi olla todella vaikeaa. Ja sitten jos asiakkaalla on lapsia, niin ne täytyy ehdottomasti ottaa huomioon. Me olemme käyneet MTKLn järjestämän perheleirin jossa oli teemana kuinka kertoa lapselle että vanhempi sairastaa. Lapselle ei saa valehdella, vaan ikätasosta riippuen kertoa rehellisesti mistä on kyse. Ettei tilanne mene siihen miten itselläni meni, että syytin äidin pahasta olosta itseäni. Toistaiseksi meillä on puhuttu että äiti on väsynyt, annetaan äidin levätä jos olen masentunut. Lapset osaavat kyllä piristää minua hyvin, ja saattavat tulla vaikkapa viereen sänkyyn makaamaan pitämään seuraa väsyneelle äidille.
- Meillä kävi hyvä tuuri että heti esikoisen syntymän jälkeen meidät otettiin lastensuojelun asiakkaaksi. Kuuden ja puolen vuoden ajan olimme asiakkaina joko perhetyössä tai lastensuojelussa. Saimme kotiin apua kun äiti tarvitsi tukea arkeen. Aluksi emme olleet iloisia asiakkuudesta mutta opimme arvostamaan.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun saakka!
