Koko perheen elämä mullistuu seuraavien kolmen kuukauden aikana :o
Miehelle soitettiin maanantaina. Aivan puskista tuli puhelu. Oltiin jo ehditty asennoitua että kesä menee taas työttömänä. Mutta eeei. Töitä tuli ukolle. Ensin kylläkin kuukauden koeaika, mutta kuulemma jos ei räplää puhelinta ja lorvi työpaikalla tekemättä mitään niin jatkolle ei pitäisi olla ongelmaa.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että saan kesän ajan olla "oikeasti" kotiäiti. Hoitaa kodin ja lapset niin, että en voi kokea pahaa mieltä siitä että mies tekee vähemmän, hänhän käy sitten töissä. Lapset on päiväkodissa vielä yhden tai kaksi viikkoa, en ole vielä päättänyt satavarmaksi. Sitten ne jää kotiin kesälomalle, jolloin ollaan sitten kolmistaan kotona kun isi on töissä. (APUA :D ) Tällä hetkellä mulla on sentään ollut oikeus nalkuttaa välillä jos se vaan lorvii kun molemmat ollaan oltu kotona. Mutta älkää ymmärtäkö väärin - olen oikein tyytyväinen tulevaan :) Mielelläni hoidan asiat ilman että koen tarvetta nalkuttaa tai muuten vaan olemaan ämmä :D
Ukon itsetunto pomppasi kattoon heti kun sai tietää että töihin ollaan menossa. Ihana nähdä toinen niin iloisena ja tyytyväisenä itseensä. Haaveena on hänellä ollut koko ajan että pystyisi elättää perheensä ja tehdä jotain järkevää. Koko Tampereella asumisen ajan mies on ollut työttömänä. Olemme 6,5vuotta aktiivisesti hakeneet töitä hänelle mutta mikään ei vaan ole tärpännyt tänä aikana. Oli hän kaksi vuotta koulussa tuossa välissä, aikuiskoulutuspuolella, mutta samaan aikaan haettiin töitäkin koko ajan. Uskomatonta että näin korona-aikana kun töiden saanti on monilla tuhat kertaa vaikeampaa kuin "normaalilla" aikakaudella niin nyt sitten ukolla tärppäs <3
Sitten kun kesä on ohi alkaakin taas uudenlainen ajanjakso. Mulla alkaa työkokeilu ja koulu. Pojalla alkaa eskari. Ja tyttö siirtyy päiväkodissa isojen ryhmään. Kaikille siis tulossa muutoksia. Jännittää tosi paljon.
Työkokeiluun menen tosi hyvillä mielin, kun tiedän että se alkaa kevyesti ja tunnit lisääntyy pikkuhiljaa. Ei siis kovin suurta stressiä tästä. Mutta kouluun meno jännittääkin sit tosi paljon. Sekaan vaan muiden kanssa ja täysillä tunneilla sit eteenpäin... Ihana päästä elämään vähän niinkuin normaalit ihmiset :D Sellainen oikea, tasainen, järkevä- ajankäytöllinen arki. En ole satavarma olenko täysin työkykyinen vielä, mikä pelottaa paljon, koska en haluaisi, että koulu jää kesken. Mutta kuulemma tuo on sellainen opiskelupaikka jossa voidaan joustaa vähän asioissa - ainakin toivotaan että asia on niin.
Työkokeilu on sellainen joka kestää arvioilta 1-3kuukautta, tästä sovimme tapaamisessa ensi viikolla. Mulla todennäköisesti se menee yhdellä tai kahdella kuukaudella kun koulupaikka odottaa taustalla. Pakko kokeilulla todistaa eläkeyhtiölle että olen hyvä sijoitus opiskelun suhteen, jolloin he voisivat tukea opiskeluni, ettei tarvitsisi mennä opintotuella opiskelemaan, joka on paaaaljon pienempi kuin saamani kuntoutustuki. Koen olevani hyvä sijoitus, sillä olen aina koulussa ollessani ollut ahkera ja tehnyt asiat kunnolla, niinkuin olen oikeastaan kaikessa mitä teen. Jos jotain aloitan, niin pyrin tekemään sen loppuun, oman olonikin kustannuksella. Se tässä onkin sitten se ainoa asia mikä jännittää, etten pala loppuun. Ainakaan liian nopeasti.
Tapanani on aloittaa asiat täysillä ja painaa täysillä, kunnes ei ole voimia tehdä ollenkaan enempää, ja silloin tiputaan kovaa ja korkealta. Jokainen koulu jonka olen aloittanut, on mennyt niin, että aloituksesta hetki niin on puhjennut mania :DD Tällä kertaa olen oppinut itsestäni jo jotain tän about 9vuoden opiskelemattomuuden aikana. Olen oppinut kuinka hallita sitä oloa (sitten kun tunnistan) et nyt lähtee liikkeelle liian lujaa. Olen opettanut miehen huomaamaan itseäni aiemmin milloin alkaa lähteä lapasesta.
Opiskelua odotan oikeasti innolla. Etenkin sen takia että sitten voi sanoa et mulla on paaljon paremmat mahdolisuudet työllistyä tulevaisuudessa kun saan jonkun tutkinnon mun taustalle, muutakin kuin ylioppilaan paperit. Niillä vois melkein pyykiä pyllyä. Toivotaan että merkonomeille löytyisi parin vuoden päästä töitä hyvin :D Niin, siis menen opiskelemaan itseni merkonomiksi. Rakastan paperinpläräystä ja tietokoneella oloa ja asiakaspalvelua ja numeroita (en numeroita kuitenkaan niin paljon että haluaisin kirjanpitäkäksi). Joku sihteeri olisi aivan UNELMADUUNI.
Positiivista tässä kaikessa on ehkä se, että nyt me voidaan alkaa saada meidän taloutta kuntoon. Jos ukko nyt saisi vakkaripaikan, pystyttäisiin hakea lainaa ja maksaa mun velat pois ulosotosta. Pystyttäisiin käydä kaupassa ilman laskinta. Se olisi unelma. Kyllä sitä järki pidetään päässä ja edelleen eletään budjettia tehden, mutta se ettei tarvii kaupassa pelätä et meneekö kassalla ostokset vaikka 50cent yli tilin saldon... Noloa! Onneks tässä on silleen harjaantunut hyvä matikkapää, kun laskee päässä aina sitä mukaa kun laittaa tavaraa kärryihin :D
Mua jännittää paljon myös tuo esikoisen eskariin meno. Kuinka se pärjää siellä... Onneksi koulu jatkuu integroidussa ryhmässä niin siellä pystytään ottamaan lapsen erityisyys huomioon edelleen. Ja jännittää yleensäkin tuo, miten saadaan aikataulutettua kaikki päiväkotiin/kouluun viemiset ja hakemiset sun muut. Ukko menee kuitenkin seiskaan töihin niin mulle jää todennäköisesti sit lapsien vienti ennen koulua. Kauheeta ajatella kuinka aikaisin lapset joutuu mennä jo. Mut eikös se oo aika normaalia arkea monelle lapselle jos vanhempi tekee sitä about kahdeksan tunnin työpäivää...
Mutta joo. uusia tuulia elämässä. Jännääääääää!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti