Aika psykoterapian jälkeen (H)

Siitä tuli eilen kaksi vuotta kun Kelan tukema kuntoutuspsykoterapiani loppui. Tuli pieni herkistyminen kun muisteli tuota aikaa kun Facebook tuppasi naamani eteen muistoja. Terapeuttini oli aivan mahtava, ja sain kolmen vuoden aikana niin paljon itseäni eteenpäin ja vastauksia itsestäni. Vaikka hoito jäikin vähän kesken ja yritimme hakea neljättä vuotta, siinä epäonnistuen. Silloin asiat oli kuitenkin suht hyvällä tolalla ja ajattelin että pärjään kyllä kun hoito loppuu. Kuitenkin saisin kunnalta hoitoa.

Hoitoni kunnallisella... Kun terapia loppui sain tiedon että hoitoni psykiatrian polilla oli katkaistu kun hoitava lääräini olli jäänyt eläkkeelle. Siispä siirryin terveyskeskuksen piiriin. Hoitoni kesti siellä suunnassa puoli vuotta. Puolen vuoden aikana minulla oli aika monta käyntiä, sillä lääkitykseni ei sopinut silloiseen olotilaani ja sitä piti säätää paljon. Joka kerta kun kävin lääkärillä, hän joutui kuitenkin soittamaan ja konsultoimaan jotakuta psykan puolelta. Tätä kun jatkui vähän aikaa, terveyskeskuksen lääkärit totesivat että paras ratkaisu on takaisin psykan polille. Ymmärrän täysin että ei yleislääkärin koulutuksessa ole pitkää jaksoa mielenterveydestä, ja tämän puolen lääkitykset voivat olla yleislääkärille vähän kompastuskiviä. Mutta on se naurettavaa sinänsä että selkeä tapaus (kaksisuuntainen ja epävakaa persoonallisuus) heitetään pihalle psykan polilta, ja laitetaan (en halua loukata ketään tällä) "tavallisten" lääkäreiden hoidettavaksi. Ja mulle se tärkein hoito on aina ollut säännöllinen tukikontakti ja käynnit jossa pääsee keskustelemaan asioista.

Tälläiseen hoitoon pääsin sitten kun minut otettiin psykan polille takaisin. Aloin käydä todella mukavan ja ammattitaitoisen sosiaalityöntekijän juttusilla kahden viikon välein. Välillä tarvittaessa tiheämmin. Sen lisäksi minulla oli lääkärikäynnit lääkkeiden hoidon suhteen ja lausuntojen saamiseksi kuntoutustuen jatkoa varten.

Näin hoito jatkui vuoden. Kunnes nyt viime keväänä korona iski. Hoitotapaamiset siirtyi puhelimeen, ja se lähikontaktin hyöty ja kasvokkain olon tuoma tuen tunne katosi. En saanut näistä puheluista niin paljon apua kun normaalisti olisin saanut. Kaiken lisäksi, sain tietää että hoitava sosiaalityöntekijäni jäisi eläkkeelle. Näin kävi sitten toukokuussa... Tämän vuoden aikana lääkärini vaihtui useaan otteeseen, minulla kävi niin hyvä tuuri että se kenelle alunperin menin ja joka jäi eläkkeelle jonka jälkeen hoitoni katkaistiin, niin hänelle ei ole vielä löytynyt pysyvää korvaajaa, vaan työntekijät ovat olleet lyhytjaksoisia.

Nyt olen ollut kesän täysin ilman hoitoa, kunnes jouduin itkien viime viikolla soittamaan lääkärille ettei tästä tule mitään. Eläkkeelle jääneen sosiaalityöntekijän korvaava tyyppi tulee syyskuussa ja sitten pitäisi minun hoidon taas jatkua. Odotan mielenkiinnolla että millainen tyypi tulee. Tätä ennen sain yhden lääkärikäynnin tuota uutta työntekijää odotellessa. Lääkkeitäni on nyt pelattu uudelleen, vastaamaan olojani, mutta ne ei vieläkään ole kohdallaan.