perjantai 11. tammikuuta 2019

Menneen vuoden muistelua ja toiveita tulevasta (M)

Minulle vuosi 2018 oli erityisen tapahtumarikas ainakin pariin edelliseen vuoteen verrattuna. Alkuvuodesta alkoi kokemusasiantuntijakoulutus joka olikin yksi tärkeimpiä kantavia tekijöitä. Vuoden läpi minua siivitti myös hyvä hoitokontakti. Taisin aloittaa asiakkuuden Persoonallisuushäiriöyksikössä(ent. Päiväsairaala 2) juuri vuoden alussa... Kai. Muistaakseni. On tämä elämää kun en muista mitään, pahimmillaan en edes muista meidän osoitetta. Tähän hassuun asiaan palaan myöhemmin. Joka tapauksessa, tämä on ollut varmasti paras hoitokontakti joka minulla on ollut. Vaikka ei vielä rahkeet riitä oikeaan terapiaan, olen saanut käydä viikottain purkamassa sydäntäni psykiatriselle sairaanhoitajalle joka on onnekseni sekä erittäin pätevä ja ammattitaitoinen että myös ihmisenä miellyttävä.
En muista että minulla olisi koskaan kohdanneet kemiat näin hyvin kenenkään hoitavan tahon jäsenen kanssa. Toki asiaan vaikuttaa varmasti sekin että en ennen ole ollut tarpeeksi kypsä puhumaan asioista oikeasti ja ottamaan vastuuta hoidostani mutta ehdottomasti henkilökemioilla on aina iso merkitys. Myös lääkärini on osoittautunut alun väärinkäsityksien jälkeen ihan mahtavaksi. Isoin muutos on kuitenkin ollut se että ihan oikeasti teen asioita enkä vain väitä tekeväni niitä. En ainoastaan valita kuinka paha olo minulla on vaan yritän purkaa ja jäsennellä tunteita mielessäni ja teen konkreettisia asioita parantaakseni omaa vointiani.

Sillä että oikeasti lähdin pois kotoa yksin koulutukseen ja keskustelukäynneille oli todella suuri merkitys voinnin kannalta. Vaikka meillä on pakostakin selkeä päivärytmi lapsen takia sain kuitenkin paljon enemmän irti päivistä kun oli myös kodin ulkopuolista tekemistä. 

Koulutus toi mukanaan myös muuta sosiaalista elämää pitkän yksinäisyyden jälkeen. Meillä oli lämmin ja tiivis iso porukka mutta yllätyksekseni sain myös muutaman läheisen ystävän. Vuosi ei varmasti olisi ollut sama ilman heitä ja uskon että olemme ystäviä vielä pitkään.

Aikaisemmin tuntui että olin kovin yksin mutta kuluneen vuoden aikana sitä ongelmaa ei juuri ollut. Sain uusia ihmisiä elämääni, jotkut jäivät mutta useimmat eivät. Eikä sekään mitään haittaa koska jokainen kohtaaminen ja ihmissuhde on omalla tavallaan arvokas ja jokaisesta niistä oppii jotakin. Uusien tuttavuuksien lisäksi tuli kohdattua myös yllättävän monta menneisyyden haamua niin hyvässä kuin pahassakin. Olen tyytyväinen että sain asioita selvitettyä niin omani kuin muidenkin mielenrauhan kannalta ja ymmärsin että on parasta arvostaa mennyttä aikaa kuitenkaan sitä liikaa märehtimättä ja oppia päästämään irti kaikesta mikä ei tunnu itsestä oikealta.

Vuosi tuntui olevan täynnä kaikenlaisia mentaalisia testejä ja koitoksia. Vastoinkäymisten sattuessa piti osata toimia korrektisti eikä rynnätä raivon vallassa tekemään typeryyksiä. Ehkä kuitenkin eniten minua testattiin ihmissuhteiden saralla. Välillä tuntui että joka nurkan takaa pomppasi jotain joka kokeili rajojani. Paljon tuli tyrittyä mutta loppupeleissä ehkä kuitenkin enemmän tehtyä fiksuja ratkaisuja. Vaikka minulla on edelleen hankalia ominaisuuksia ja käyttäytymismalleja, opin myös olemaan toimimatta niin kuin olen tottunut vaan välillä oli jopa järki matkassa mukana. Läheisilläni osui paska tuulettimeen aivan kohtuuttoman monta kertaa lyhyen ajan sisällä mutta oli pakko yrittää muistaa että kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Epävakaus oli vahvasti läsnä ja ilmeni erityisesti impulsiivisuutena. Hyvänä esimerkkinä voisin kertoa että vaihdoin vuoden aikana hiusten väriä 5 kertaa. Löysin itseni sangen kyseenalaisista tilanteista mutta onneksi myös kykenin hillitsemään impulsseja paljon. Mikään kehitys ei tapahdu hetkessä ja mielestäni tärkeintä on että positiivista kehitystä ylipäätään tapahtuu vaikka se olisi ajoittain hitaampaa. Vointini on kokonaisuudessaan mennyt melkoista vuoristorataa myös pidempiä ajanjaksoja eikä ainoastaan päivien mittaisia heittoja.
Vuoden aikana keskityin hengelliseen puoleeni enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja tulin viimein sinuiksi kaiken sen kanssa mihin uskon, mitä olen ja miten haluan elää.

Tällä on ollut merkittävä vaikutus henkiseen hyvinvointiin. Olen saanut lisää itsevarmuutta ja itsetuntemusta, tuntenut ylpeyttä sekä alkanut rakastaa itseäni enemmän- sillä normaalilla ja hyvällä tavalla. Ei sillä ikävällä narisevan narsistin tavalla. 

Sen lisäksi että koin jonkinlaisen hengellisen heräämisen, mikä jo itsessään on valtavan iso juttu, oivalsin jotain muutakin.
Ymmärsin että kaikki minussa olevat piirteet eivät suinkaan ole vain oireita jostakin sairaudesta, enkä minä ole ainoastaan kimppu diagnooseja vaan ihminen jolla sattuu olemaan erinäisiä sairauksia mutta niiden alla paljon muutakin.

Ei ole sairautta kyetä tuntemaan romanttisia tunteita useampaa ihmistä kohtaan samaan aikaan, se on vain ominaisuus joillain ihmisillä. Useammilla kuin mitä halutaan myöntää. Ei myöskään ole sairautta kaivata erityisen paljon tukea, ihmisiä ja läheisyyttä ympärilleen eikä ole sairautta tarvita omaa tilaa. 

Varsinkin paljon sairastavana ja useita traumoja kokeneena ihmisenä on tärkeää osata eritellä luonteenpiirteet, ominaisuudet ja tarpeet käytöshäiriöistä ja sairauden oireista ja oppia tuntemaan minkälainen tyyppi kaiken takana onkaan.

Kaiken tämän psyykkisen väännön lisäksi myös fyysiselle oireilulle löytyi alkukeväästä viimeinkin ainakin osittainen selitys. Minulle diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta mutta hyvin todennäköistä on että sairastan myös jotain toista autoimmuunisairautta, ne kun tosiaan tuppaavat tulemaan useimmiten ikävinä pakettiratkaisuina.
Diagnoosi ja lääkitys olivat suuri helpotus. Ei tarvitse enää pelätä niin paljon jatkuvasti. Pelkästään se että oireille on jokin nimi ja selitys auttaa paljon.

Olen tuntenut valtavaa häpeää väsymyksestäni, muistiongelmista ja aivosumusta, varsinkin kun minua on niistä jopa pilkattu ja haukuttu.
Häpeän lisäksi pelko on ollut kova koska oireet ovat olleet ajoittain tosi hurjia ja sairaus on saanut jyllätä pitkään hoitamattomana. Nyt en enää häpeä koska minulla on selitys oireille ja voin sen myös kertoa niitä ihmetteleville. Pelkokin on huomattavasti lieventynyt kun tiedän mikä minua vaivaa vaikka joitain juttuja onkin vielä selvittämättä. Toiveena on että jos kilpirauhasen toiminnan ja muut oireet saisi helpottumaan, voisin myös vähentää psyykelääkkeitä ja luultavasti muutenkin pärjäisin paremmin. Paljon kaikenlaisia uusia asioita ja muutoksia tapahtui minulle itselleni, mutta myös läheisilleni vuosi oli isojen muutosten aikaa mikä väistämättä vaikutti myös omaan vointiini.

Tunsin paljon huolta läheisistäni, lisäksi jouduin myös kohtaamaan ja käsittelemään ikäviä asioita lapsuudesta ja teini-iästä. Kaikella tapahtuvalla on ehdottomasti tarkoituksensa ja uskon että läheisteni elämä on nyt ja tulevaisuudessa parempaa. Ja vaikka olen itsekin kokenut nämä muutokset raskaina ja joutunut palaamaan kipeisiin muistoihin, olen huomannut että asioiden käsitteleminen on tehnyt myös hyvää. Joskus ikävät asiat tulevat pakon edestä eteen eikä niitä voi enää paeta ja se on vain hyvä juttu, koska mistään mitä et kohtaa ja käsittele et voi myöskään toipua. 

Erityisesti kun tapahtuu paljon ja tunteet myllertävät on hurjan tärkeää olla työkaluja tunteiden purkuun ja olen iloinen että tänä vuonna kykenin taas aloittamaan kirjoittamisen.Kirjoittaminen on aina ollut minulle kaikista luontevin muoto ilmaista itseäni ja käsitellä tunteitani ja kokemuksiani. Meni pari vuotta kun en kirjoittanut oikeastaan mitään, enkä tehnyt mitään muitakaan itselleni mielekkäitä asioita. Jostain syystä tänä vuonna vain iskin kynän paperille ja alkoi tapahtua. Olen kirjoittanut paljon runoja ja tämän blogin aloittaminen osoittautui varsin terapeuttiseksi.

Kirjoittamisen lisäksi olen alkanut pitkästä aikaa taas lukea ja jaksan muutenkin puuhastella kiinnostuksenkohteideni parissa.Jotain muutakin kauan kadoksissa ollutta palasi viime vuonna, nimittäin itkeminen. Ja ylipäätään tunteiden näyttäminen julkisesti. Tämä on aivan tuore juttu kuten viime postauksessani kerroinkin. Paljon uusia oivalluksia, kokemuksia ja ihmisiä. Sain paljon mutta samalla menetin paljon. Välillä olin onneni kukkuloilla ja välillä todella syvissä vesissä. Kämmäilin paljon ja olin todella itsekäs mutta lopulta opin epäitsekkyyttä ja laittamaan muiden tarpeita omieni edelle.

Kaiken kaikkiaan hyvä vuosi mutta toivottavasti tästä tulee parempi. Tänä vuonna on odotettavissa ainakin helmikuussa starttaava dialektinen käyttäytymisterapia jota olen odottanut pitkään. Luvassa on muutenkin kiireinen vuosi koska sain työpaikan ja sen lisäksi aloitan oppisopimuskoulutuksen.Eli siis opiskelua ja kaksi työtä. Ja toivon mukaan myös kokemusasiantuntijakeikkoja. Ei oikeastaan edes pelota jaksamisen kannalta koska olen jo pitkään ollut totaalisen kypsä tähän tekemättömyyteen ja vointini huonontumiseen siksi että jään paitsi asioista ja eristäydyn.

Voi olla että poltan itseni loppuun tai ajaudun maanisen vaiheeseen, mutta ei voi tietää jos ei kokeile. Yhtä kaikki olen innoissani ja motivoitunut. Ainoa lupaus tai tavoite jonka olen asettanut tälle vuodelle on se että en edellisten tapaan anna sen vain kulua omalla painollaan vaan teen siitä itse juuri sellaisen kuin haluan, paremman itselleni ja perheelleni. Teen parhaani kehittyäkseni enemmän kaikin tavoin ja ollakseni parempi ihminen, kumppani ja äiti.
Toivon kaikille tälle uudelle vuodelle paljon onnea, voimia jaksamiseen, uusia hienoja kokemuksia ja ennen kaikkea rohkeutta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti