Kaamosoireilu (A)

Vuoden pimein aika on taas täällä. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mukaan aurinko paistaa 0,6 tuntia päivässä marraskuun 26. päivä (vuosien 1981-2017 keskiarvojen mukaan laskettuna). Lumettomuus tekee päivistä vielä pimeämpiä. Ilmankos kaamosoireilu nostaa taas päätään: väsyttää, mutta on silti vaikea saada unta iltaisin. Heräilen myös aamuyöstä enkä saa aina unta uudelleen. Juuri univaikeudet ja väsymyksen aiheuttama ärtyneisyys ovat minulle sellaisia merkkejä, joista tunnistan helposti, että mieliala on menossa alaspäin ja nyt kannattaa hakea apua.

Unettomuuden lisäksi mielialaoireiluun liittyy minulla se, että ruoka ja varsinkin hiilihydraatit maistuvat liiankin hyvin. Rakastan perunaa ja syönkin sitä usein: perunaa keitettynä, muusina, uuniperunoita, lohkoperunoita, ranskalaisia, sipsejä, nam! Olen herkutellut myös suklaalla niin että paino on lähtenyt tuntuvaan nousuun tässä syksyn mittaan. Päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa karkkilakkoon. Sehän ei tosin estä leipomasta, on niin kivaa leipoa lasten kanssa pullia ja paistaa keksejä…

Kaamosmasennuksen hoitoon suositellaan kirkasvalohoitoa, mutta migreenin takia en pysty käyttämään kirkasvalolamppua. Pitäisi kokeilla taas SSRI-lääkettä, joka oli tauolla allergiareaktion takia. Olen viivytellyt sen uudelleen aloittamista aloitusoireiden takia, ärsyttää kärsiä niitä toiseen kertaan tänä syksynä. Paniikkikohtaukset tulee taas pahenemaan lääkkeen myötä, toisaalta sitten on tämä unettomuus ja ärtyneisyys, joihin se lääke auttaisi. Olen miettinyt asiaa niin, että olen parempi ihminen läheisilleni, jos en räjähtele koko ajan pikkuasioista. Se painaa vaa'assa enemmän.

Lääkkeettömistä keinoista ulkoilu raikkaassa ilmassa virkistää jonkin verran, kun ensin vaan saa itsensä maaniteltua pihalle. Lasten kanssa on onneksi pakko mennä ulos päivittäin. Liikuntakin auttaisi, se on kyllä jäänyt vähemmälle viime aikoina koska olemme sairastelleet. Tämä unettomuus tekee siitäkin vaikeaa: muutaman tunnin pätkittäisten yöunien jälkeen ei millään vaan jaksa. Päätän usein, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kampean itseni väkisin lenkille, tämä ei voi jatkua näin. Silti aina uudelleen löydän itseni sohvalta googlailemasta toinen toistaan houkuttelevampia kakkureseptejä.

Olen nyt päättänyt luovuttaa ja antaa itselleni luvan levätä silloin kun minua väsyttää. Ei kaiken aikaa tarvitse olla tehokas. Tiedän jo kokemuksesta, että olen kuin toinen ihminen, kun auringon valo keväällä taas lisääntyy, aloitan perinteisen suursiivouksen ja herkuilla mässäily jää sivuun. Siihen asti olen talvilevolla.