Olen ollut itse lapsena lastensuojelun asiakas. Kotioloissa ei olisi pärjätty ilman extra tukea mun psyykkisten ongelmien ja vaikean äitisuhteen kanssa - asuin tuolloin vielä äidin kanssa. Asiat helpottui ja asiakkuus loppui kun muutin isäni luo. Meidän silloinen sosiaalityöntekijä oli aivan kamala, ja siitä jäi ehkä vähän karvas maku koko palvelusta. Tosin perhetyöntekijät jotka meillä kävi viettään aikaa mun kanssa, ja joskus mukaan pääsi siskokin - ja joskus äiti - he olivat todella mukavia! Ajat on tuosta muuttunut, tai sitten, sillä silloin työntekijät veivät mua käymään kahvilla tai syömässä, tai jossain näyttelyssä tms., mutta tuollaista vaihtoehtoa ei ole meille tässä nykyaikana edes tarjottu.. Silloin ei tullut mieleenkään että joskus olisin itse asiakkaana vanhemman roolissa...
Kun esikoinen syntyi, meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Toimeentulotukihakemuksen käsittelijä oli päätellyt liitteenä olleesta sairaslomatodistuksesta että tarvitsemme lisätukea kotioloissa, ja että ei pärjättäisi... Taikasana saikkulapussa tais olla silloin synnytyksen jälkeinen masennus, plus sit mun silloiset diagnoosit (silloin oli vain epävakaa persoonallisuus häiriö ja traumaperäinen stressihäiriö, kaksuuntainen tuli vasta 2016 paperille) Elikkäs asiakkuus on ollut voimassa 2014 vuoden alusta. Meistä on tämän kuluneen melkein viiden vuoden aikana tehty 3 lastensuojeluilmoitusta, joista oikeastaan kaikki on ollut perättömiä (ensimmäinen ehkä ei täysin perätön, kaksi jälkimmäistä ei, ja ne on todistettukin perättömiksi!), mutta pohjimmiltani olen tyytyväinen että meillä on asiakkuus - ja saamme apua ja tukea kun sitä tarvitsemme!
Jouduimme alkuun lastensuojelun asiakkaaksi ja kuinka ollakaan - saimme saman sossun
tädin joka oli mulla silloin kun olin itse alaikäisenä asiakkaana.. Onneksi se jäi osa-aika
eläkkeelle ja kun tehtiin valitus niin saimme kokonaan vaihtaa tätiä.. Lastensuojelun
asiakkuus kesti pari vuotta. Välillä oltiin perhetyön puolella asiakkaina (jossa meillä oli viimeisimpänä työntekijänä ihana sossuntäti joka ymmärsi ja auttoi <3 ), mutta kuopuksen
syntymän jälkeen avuntarpeemme on kasvanut sen verran, että viime palaverissa todettiin
heidän resurssien olevan riittämättömiä, ja nyt ollaan lastensuojelun asiakkaina. Uusinta sossun tätiä en ole vielä tavannut, ja ootan sitä hieman kauhun sekaisin tuntein... Välillä
kun on ollut sijaisuuksia tai muuten vaan vaihtunut täti niin kaikkien kanssa ei oo menny
ihan hirveen hienosti, ja varsinkin mies on ollut tosi... kireä asian suhteen..
Tärkeimmät avunsaannin kohteet mitä olemme saaneet sosiaalitoimesta on ollut se, että he tukivat mun kuntoutuspsykoterapian omavastuuosuuksissa, ja se että ollaan saatu apua kotiin perhetyöltä ja kotipalvelusta. Siellä meille osui muutama vallan ihana työntekijä jotka olivat loistavia lasten kanssa, ja tuntui mulle kuin äitihahmolta. Esikoisen aikaan meni varmaankin puoli vuotta että saatiin kotiin apua, mutta sitä ei tarvittu niin paljon kun alkuun mies oli myös pitkään kotona. Ennenkuin poika aloitti päiväkodin meillä käytiin vahtimassa häntä sen aikaa että minä pääsin terapiaan kun mies oli jo koulussa. Nyt kuopuksen kanssa on ollut vuoden kuvioissa työntekijöitä, alkuun kotihoidosta ja sitten perhetyöstä. He katsoivat vauvaa, että minä sain nukkua, ja jos tyttö nukkui he saattoivat siivotakin. Kyyneleet tuli aina kun huomasi että pyykit oli otettu narulta tai tiskit laitettu ja keittiötä siistitty..
Tällä hetkellä meillä on ongelmana se, että meidät siirrettiin perhetyöstä lastensuojeluun sen takia, että saisimme enemmän apua arkeen. No, tuntuu että apumme väheni, sillä aiemmin meillä käyneet perhetyöntekijät auttoivat taaperon kanssa, ja tämän hetken työntekijät tulevat meille juttelemaan meidän kanssa..... Ja apu, jota tarvitsisimme kenties eniten, olisi se, että joku katsoo neitiä sen aikaa että saisin joko siivottua tai sitten nukuttua jos tarve sitä vaatii...
Terapeuttini sai mut ymmärtämään sen, että jos uskallan sanoa sosiaalityöntekijälle, silloin kun on paha olla ja en koe pärjääväni, sitten vasta he pystyvät auttaa! Ei ne osaa lukea ajatuksia, ja apua ei tule ellei sitä osaa pyytää.. Pelkäsin, että jos sanon että masentaa, niin veisikö ne multa lapset pois?! Suomessa ei hirveän herkästi (yleensä) huostaanoteta lapsia. Päinvastaisia tapauksia ehdottomasti on, että lapsia on viety turhaan pois kotoa, jossa joku toinen apumuoto olisi ollut toimivampi (esim. psykiatrinen hoito). Toisaalta, on tilanteita, jossa voimme todeta avun tulleen liian myöhässä, ettei mitään ole enää tehtävissä...
Perhetyötä/Kotipalvelua (millä nimellä sitä nyt kutsuukaan) on mahdollista hakea kunnalta / kaupungilta! Jos ei ole tuloja, niin sitä voi saada ilmaiseksi, mutta ei se maksullinenkaan apu ole kovin kallista! Meillä oli työntekijä 3-4tuntia kerralla. Sosiaalitoimen kautta voi myös ilmeisesti saada ilmaista apua tuloista riippumatta, jos sille on muita perusteita. Kuka tahansa voi tilata itselleen apua kotiin, jos sellaista kokee tarvitsevansa! Nyt huomasin neuvolan seinässä että ensisynnyttäjä saa kolme ensimmäistä käyntiä ilmaiseksi :) (Näin ainakin Tampereella) Joissakin paikoissa voi saada apua palveluseteleillä, esim jos kunnalla ei ole resursseja laittaa omia työntekijöitä apuun. Kannattaa googlailla kuntasi /kaupunkisi sivuja! Tai kysyä neuvolasta! KOTIAPUA VOI SAADA MYÖS LAPSETON jos siihen on perusteita (kuntakohtaista kaiketi tämäkin...) !!!
Tämän tekstin ideana varmaan ollut pohjimmiltaan se, että älkää arkailko hankkia apua!
Se, että on lastensuojelun asiakas, ei tarkoita sitä että lapsi viedään sulta pois tai että olet
jotenkin huono vanhempi kun joudut pyytämään apua! Se on vahvuutta ottaa apu vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti